Talvivaellusta tai mitään muutakaan vaellusta ei pitäisi lähteä suorittamaan näin monen uuden ja testaamattoman varusteen kanssa mitä tällä reissulla tuli mukaan. Sukset (Fischer e99 BC) ja ahkio (omatekoinen Jr27) jäivät testaamatta olosuhteiden pakosta, koska Eteläisessä-Suomessa ei lunta löytynyt enää Helmikuun jälkeen. Onneksi kaikki uudet välineet toimivat luotettavasti ja mitään isompia kommelluksia ei reissussa sattunut. Katjan uudet monot hiersivät jonkin verran, mutta Compeedin avulla siitäkin selvittiin. Uudet teleskooppisauvat (Black Diamond Traverse) toimivat ongelmitta ja hieman löysästi paikoilleen ruuvautuneet lumisommatkin (OAC) pysyivät menossa mukana. Helsportin kotateltta pystytettiin myös ensimmäistä kertaa reissun aikana ja osoittautui tilavaksi, sekä helppokäyttöiseksi majoitteeksi. Uusina varusteina mukana myös alumiinivarsinen lumilapio ja uusi Fiskarsin retkikirves, joiden toimintaan kyllä pystyi luottamaan alunperinkin.
Reissuhan alkoi tavaroiden asettelulla ahkioihin, jotka nostettiin sitten autoon sisään suksien ja vetoaisojen kanssa. Auto ajeltiin junan kyytiin Pasilan lastausasemalla ja junan nokka osoitti kohti Kolaria. Ravintolavaunussa tarkastettu sääennuste näytti tasaisen harmaata koko tulevalle viikolle ja ennuste myös piti kutinsa. VR myös lunasti maineensa huonosta asiakaspalvelusta, koska saimme etukäteen varatun kahden hengen hytin tilalle erillispaikat eri vaunuista. Näin oli käynyt myös usealle muulle pariskunnalle. Olisin ymmärtänyt tämän, mikäli juna olisi ollut ääriään myöten täynnä, mutta nyt hyteissä oli vain 2 makuupaikkaa käytössä, jolloin pariskunnat olisi voinut sijoittaa omiin hytteihinsä. Myöskään vaihdot eivät onnistuneet enää junan liikkuessa, joten kuorsattiin sitten kilpaa ventovieraiden kanssa. Hyvin tuo toki matka taittui tälläkin järjestelyllä.
Aamulla ravintolavaunusta hieman aamupalaa ennen junan saapumista Kolariin, jossa autojen purkamiseen tuli viivettä ensimmäisen auton akun hyydyttyä. Työnsimme porukalla volkkarin pois vaunusta odottelemaan virkoamista. Pikainen siirtymä Leville lounaalle entisten työkaveiden kanssa, jotka olivat lapsensa kanssa lomailemassa ja hiihtelemässä. Kaupasta vielä viimehetken täydennykset mukaan ja auton nokka kohti Inaria Pokantietä seuraten. Saavuimme Menesjärven tietämille puoli viiden maissa ja Suivakkojärventien kierrätyspisteellä näytti olevan autolle hyvin tilaa. Peruutin kuitenkin epähuomiossa pehmeään kohtaan ja auto oli pohjastaan kiinni lumessa. Siinä sai ensimmäiset hiet pintaan kun kaiveltiin autoa reilut puoli tuntia irti. Onneksi ostin reilun kokoisen lumilapion reissua varten. Pakkailtiin loput tavarat ahkioihin ja kiinnittelin uudet vetosysteemit paikoilleen. Letkuklemmareilla lasikuituiset vetoaisat molemmista päistään kiinni vahvistettuun hydrauliletkun pätkään, jotka oli kiinnitetty ahkioihin ja vetovaljaisiin. Katja lähti uusilla suksillaan ja katosi nopeasti mutkan taakse, kun taas minä jouduin kaivamaan jäänpoistoa repusta jo kymmenen metrin hiihdon jälkeen. Sopiva nollakeli ja uusi lumi tarttuivat todella tehokkaasti Karhun Optigrippien pohjaan. Laitoin Anti-Ice jäänestoa pintaan ja lähdin liikkeelle, mutta takkala tarttui hetimiten uudelleen. Jonkin verran paremmin pystyi hiihtämään kun seurasin Katjan tekemää jälkeä. Menesjärveltä tielle yhtyi kelkanjälki, joka helpotti vielä enemmän ja suksenpohjat jäätivät enää paikoittain. Kaarsimme ennen Outa-Suivakkoa vasemmalle jälkeä pitkin, jonka toivoimme vievän oikeaan suuntaan. Seurailimme jälkeä ylös metsäistä rinnettä ja aina välillä tarkastin, että näkyyhän Suivakon rinne oikealla. Ja niinhän siinä jälleen kerran kävi, että jälkeä seuraamalla ei tullut karttaa luettua riittävästi. Hiihtelimme ohi Suivakkolompolosta (tai siis lompolon läpi huomaamatta) parin kilometrin verran ja olin ottanut kiintopisteeksi seuraavan rinteen (tunturisuivakko), jonka takaa pitäisi kääntyä Suivakkojärven autiotuvalle. Tämän kun tajusimme, alkoi jo ilta hämärtää ja päätimme tehdä leirin kelkkajäljen vieressä virtaavan puron varrelle. Se oli järkevä päätös, koska uuden kodan pystytys vei aikaa siten, että illallisen laiton aikaan oli jo täysin pimeää. Tein pienet kynsitulet ruokailun ajaksi ja sitten painuimme nukkumaan aika väsyneinä ajomatkan ja raskaan nousutaipaleen uuvuttamina.
