Viime talven hiihtovaellus jäi väliin ja tätä reissua oli hartaasti odoteltu ja valmisteltu. Jälleen uusia varustehankintoja, joista tärkeimmät untuvatäytteiset alustat (Exped Downmat 9 & 7). Lisäksi ensimmäistä kertaa lähti mukaan petrolikäyttöinen lämmitin, jossa polttoaineena toimii myös normaali lamppuöljy. Talven mittaan valmistui myös omatekemät JR27-malliset ahkiot hieman pidempinä versioina. Vaatepuolella uutta housua ja takkia ynnämuuta pienempää kampetta.
Hyvissä ajoin talvella varasin autojunaan paikat, koska Pääsiäisenä oltiin liikkeelle lähdössä. Yllättävän edullinen lähtö löytyi maanantaille 10.4, jolle tuli hintaa vain rapiat yli 200 € Pasilasta Kolariin kaksi henkeä ja auto hytillisillä nukkumapaikoilla. Helsingissä satoi vettä ja tuuli navakasti junaan noustessa, joten oli mukava ajatella aamulla heräävänsä lumiseen maisemaan. Ja niinhän se maisema olikin valkoinen junan kolistellessa Tornion yläpuolella aamiaista nauttiessamme ravintolavaunussa. Sama homma kuin jokainen kerta ennen vaelluksen alkua, eli armoton pohtiminen onko kaikki mukana, vaikka pariin kertaan lista oli huolella ruksittu.
Kolarin päässä autojen purkupaikalle on pystytetty lämmitetty kota, jossa olikin mukavampi odotella vaunuja saapuvaksi. Olivat kuulemma lopettaneet kuulutukset ja kaikkien piti itse huolehtia itsensä purkupaikalle. Oma auto oli ensimmäisten joukossa ja päästiin lähtemään ennen puoltapäivää kohti Inaria. Pokantie oli haastavassa kunnossa, eli alkuun pomppuinen, liukas ja mutkainen, mutta loppua kohden parani ollen vain urainen ja liukas. Ennen Inaria oli jo sulaa asfalttiakin. Myöhäinen lounas Inarin Nesteellä ja ruokatäydennys K-marketista. Auto alkoi olla kattoa myöten täynnä kun käänsimme nokkaa kohti Utsjokea. Uulan Säästöstä vielä kevytpeite mukaan ja pyrähdys Nuorgamiin, josta oikealle kohti Pulmankia.
Kello kävi puoli kuutta, kun stoppasin auton kolme kilometriä ennen tien päättymistä ylängön reunaan lähelle linkkimastoa. Pakatessa iski hieman epätoivo, koska ahkioiden korkeudeksi tuli lähinnä huvittavan ja säälittävän rajalta olevat vuoret. Lämmitin vei tilaa aika paljon ja ruokaa, sekä juomaa oli mukana reippaasti. Saatiin reet kuitenkin liikkeelle, mutta heti alun nyppyröissä keuhkot ahmivat ilmaa ja hikea pukkasi. Varmaan pitkä ajomatkakin jo painoi ja päätimme edetä vain pari kilometriä, ettei ihan tien varressa yövytä.
Laitoimme leirin pystyyn mukavaan metsänreunaan palsasuon ja Skaideluobbaloiden maastoon. Lumikengillä suuren ympyrän tamppaus lunta tiivistäen oli ensimmäinen rutiini jokaisen kotatelttayön alkajaisiksi. Sitten toinen kotaan sisään pitämään keskisalkoa pystyssä samalla kun toinen kiristeli nurkat keppien avulla lumeen. Lopuksi myrskynarut puiden oksiin ja suksiin kiinni ja kamat sisälle. Nukkumapaikan alla oli avaruuspeite, jonka päällä Thermarestit ja niiden päälle Expedin ilmatäytteiset untuva-alustat. Muut tavarat kevytpeitteen päälle kodan toiselle puolelle. Lämmitin keskisalon viereen ja trangiapaikka viimeiseen vapaaseen kohtaan. Lämmitin olikin oikein positiivinen yllätys. Se antoi kivasti lämpöä kun istui suht lähellä, mutta ennenkaikkea se kuivatti ylös ripustetut märät hiihtovaatteet nopeasti. sen päällä pystyi sulattamaan lunta ja sehän jopa keitti veden kun aikansa pöhisi. Kyseessä siis svb.de verkkokaupan kautta ostettu 43 €-hintainen petroolilämmitin, jonka tankkiin menee neljä litraa petroolia tai lamppuöljyä. Neljä litraa meillä oli matkassa ja riitti hyvin kolmeen kotayöhön, siten että polteltiin muutama tunti illalla ja hieman aamuisin.
Otin omaan ahkioon lähtiessä vielä auton kontista muovikassillisen kuivaa koivuklapia painoksi, joista oli helppo tehdä makkaratulet ensimmäiselle illalle. Paisteltiin sinistä lenkkiä ja ihasteltiin hämärtyvää iltaa. Pudotin ahkion painoa muutaman oluen tyhjentämisellä ennen nukkumaanmenoa.
Jokaisen sivun viimeisinä kuvina on päivän kujettu reitti 1:25000 mittakaavassa joko yhdessä tai kahdessa osassa.
