Yöllä heräilin muutamaan kertaan ja kuulin kuinka lumisade rapisi telttakankaaseen. Aamun valjetessa kodan kangas oli kauttaaltaan lumen peitossa ja tökin pitkän tovin lumia loitommalle. Uutta lunta oli satanut lähemmäs parikymmentä senttiä ja sehän tiesi taas hikisempää uran tekoa tälle päivää. Aamiaista syödessämme kuulin kelkan ajavan suhteellisen läheltä ohitse ja vieläpä oikeaan suuntaan. Lunta alkoi taas sopivasti tulla lisää kun oli ahkion pakkaamisen aika ja päätettiin hyödyntää suurta kotatelttaa. Otettiin vuoronperää ahkiot sisään kotaan ja pakattiin suojassa tavarat kyytiin. Viimeisenä vain kodan purku ja pakkaus, jolloin lunta ei päässyt tavaroita kastelemaan. Vaikka kelkanjäljelle oli matkaa vain parisataa metriä, niin hiki kirposi jo pintaan. Uusi lumi upotti sen 20-30 senttiä ja tarttui ahkion keulaan jarruttamaan. Ensimmäinen murkukeli tuli heti suuremmalle järvelle tullessa ja näkyvyys meni huonoksi. Seurattiin kelkanjälkeä, joka kaartoi oikelle ja lopulta nousi rantapenkalle. Siellä oli kammi ja kammin edessä tulilla Pulmankilainen pariskunta pilkkireissulla. Saatiin pari kilometriä hyötyä jäljestä, mutta sitten olikin edessä raskas taaperrus ylämäessä. Saatiin tarkat ohjeet, kuinka Adolfin kammia pitää murkukelissä lähestyä, ettei joudu jyrkänteille, kiitokset niistä.
Otimme järveltä suunnaksi ylöspäin hieman kaarrellen Askkasjohoaivin ja Urroaivin välisen satulan. Nousua tuli aika reippaasti ja lumen edelleen upottaessa helpolla ei tuosta päästy. Kun pääsimme korkeimmalle kohdalle meni keli taas murkuun ja näkyvyys hävisi lähes täysin. Emme uskaltaneet lähteä etenemään, vaan söimme keittolounaan suoraan termoksesta untuvatakkien suojassa tuulen voimistuessa. Ainoa kerta koko reissulla kun hiihdon aikana pääsi hieman kylmettymään. Murku aukeni hieman ja näin jonkin matkan päässä kiviä, joiden avulla uskalsi ottaa hiukan laskumetrejä. On pelottava tunne suurimittakaavaisella kartalla suunnistaa tunturin rinnettä alas tietämättä onko edessä jyrkkää vai ei. Tarkistinkin puhelimeen esiladatusta kartasta onko pahoja paikkoja edessä ja koska ei näyttänyt olevan niin edettiin hissukseen.
Hiihdimme kompassisuunnalla kohti Skalvejärveä, mutta oma perisyntini vedätti taas reilusti vasemmalle ja jouduimme korjaamaan pariin otteeseen suuntaa enemmän oikealle ennen järvelle tuloa. Järvessä on kuulemma taimenta, joten ajattelin nopeasti kopaista yhdestä reiästä, josta otimme vettä kuuman mehun keittoon. Harmikseni reikä osui aika matalaan veteen ja vieläpä jonkun karahkan päälle, jolloin pilkki oli napakasti kiinni oksassa suurimman osan ajasta. Kylmä viima puhalsi pilviä pois taivaalta ja hikiseen selkään hiipi kylmä sen verran nopeasti, että emme jaksaneet siirtyä syvemmille vesille. Mehua naamaan ja termareihin, sekä hieman pähkinöitä ja suklaata herkkupussista ja eikun eteenpäin. Muistelin saamiani ohjeita ja kun hiihtelimme kartalla näkyvän viimeisin paljaan nyppyrän ohi aloitimme laskeutumisen Pulmankijokea kohden. Ajoitus oli aika hyvä, koska jo parinsadan metrin päässä oli rinteessä semmoiset jyrkänteet, että siitä ei ilman murtumia olisi alas tultu. Seurattiin vanhaa kelkanjälkeä ja vuorostaan taas aurinko porotti niin, että keli lämpeni usealla asteella lähes nollaan. Laskeuduttiin sata metriä liian lähelle järveä, kunnes tunnistin kuvien perusteella suunnilleen kammin sijainnin ja hetken päästä huussi näkyikin rinnettä vasten. Kammi itse oli täysin lumen peitossa vain hormin hieman työntyessä lumirajan yli.
Kammista olin lueskellut paljonkin netistä vuosien saatossa ja oli jännittävää laskeutua kammin hämärään kurkistamaan sisälle. Yllättävän tilava kammi on sisältä ja neljä yöpyjää mahtuu lavereille. Edelliset kävijät eivät olleet kovin paljon jaksaneet paikkoja siistiä, mutta onneksi kuivaa puuta oli jonkin verran, niin saatiin kamat kuivumaan. Katja ripusteli vaatteet ja makarit sillä välin kun minä kävin lumikenkien avulla hakemassa pari koivunkäkkärää ja aloin tehdä niistä pilkkeitä sekä itselle, että seuraavalle kävijälle kuivumaan. Myyränpapanoita oli pöydällä ja ne siivottin ensimmäisenä pois ennen ruuanlaiton alkua. Illalliseksi oli fajitaksia, joissa täytteenä jauhelihaa, papuja, kuivattuja kasviksia, sekä mukavasti mausteita. Päälle jälkkärit, hieman viiniä ja parit drinksut. Valvottiin hieman myöhempään jutustellen ja fiilistellen kammin hämyistä tunnelmaa. Aatun tuolia ei rohjettu kokeilla ollenkaan. Kammille oli jätetty aika paljon mitä ihmeellisempää tavaraa ja osa ilmeisesti aatun lepyttelyyn. Oma mielipide on, että noille syrjäisille pienille suojapaikoille ei pitäisi jättää yhtään mitään. Puolityhjä venäläinen votkapullokin niin saa aika rohkea olla, että sitä uskaltaa kulauttaa kun ei tiedä mitä myrkkyä pullossa on. Ehkä ainoana poikkeuksena joku marinolpullon puolikas, josta oikeasti voisi olla jollekin apua. Kaikki jätetty ruoka houkuttaa vain myyriä kammin sisään ja ei niitä kuitenkaan kukaan uskalla syödä. Kammiin oli jätetty myös partavaahtoa ja teriä. Eipä paljon turhempaa mukana kannettavaa itsellä tule erämaassa mieleen. Niitä miettien nukkumaan laverille.
