Heräiltiin pakkasaamuun arviolta kahdeksan maissa ja ensimmäinen yö kun uutta lunta ei ollut tullut enää lisää. Lämmittimessä oli vielä jonkin verran lamppuöljyä jäljellä ja ajateltiin keitellä ja lämmitellä sillä sen aikaa, kunnes polttoaine loppuu. Liekki alkoi laimeta tunnin pöhötyksen jälkeen, mutta aika paljon pohjalle jäi vielä tavaraa, eli ei polttanut kaikkea mitä tankissa oli. Saatiin kuitenkin mehuvedet keiteltyä termareihin, sekä puuro- ja kahvivedet aamiaiselle. Kodan ulkopuolella oli mukava kävellä, koska kertaalleen tampatut jäljet kantoivat kuin teräshanki. Viereen kun astui, niin jalka humpsahti heti puolen metrin syvyyteen. Pikkuhiljaa alkoi näyttää siltä, että ahkiot eivät olleet enää aivan niin pullollaan tavaraa, olihan sieltä jo ruokaa ja juomaa mässäilty useampi päivä pois. Ensimmäinen tiukka nousu Moresvain kammille kuitenkin teki selväksi, että ihan tarpeeksi on vielä perässä kiskottavaa. Haarakäyntiä tamppaamalla mentiin nyppylän päälle todetaksemme, että kammi oli melkein täynnä lunta tuiskujen jäljiltä ja ovea ei kannattanut alkaa kaivamaan enempää esille. Hieno suoja on aikoinaan ollut.
Kammilta suuntasimme poromiesten kelkkauraa kohti, mutta heti uralle päästyämme totesin, että se menee suoraan Pulmankia kohti, joten ei hyödytä meitä yhtään. Niinpä lähdettiin hiljalleen nousemaan kohti Muorhavisvarrin Eteläpuolen ylänköä omia uria pitkin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja Etelään päin olevat rinteet alkoivat upottaa enemmän ja enemmän. Katselin monta kertaa, että mikä ihmeen rinne tuossa edessä jollottaa kun se ei täsmää karttaan laisinkaan. Vasta seuraavana päivänä ymmärsin, että Tsuomasvarrihan se siellä on kummitellut horisontissa. Jotenkin näytti, että se olisi vain parin kilometrin päässä, vaikka lähemmäs kymmenen kilometriä sinne linnuntietä oli oikeasti matkaa.
Minulla alkoi reissu painaa jaloissa uraa avatessa ja etenkin vasemman reiden sisäsivulla vihloi ikävästi. Katja tuli vaihteeksi veturiksi ja vuorovedolla kelin pehmetessä edelleen aurasimme uraa kohti Tshaarajärveä. Viimeisessä harjanteessa oli joku kammintapainen, mutta ei jaksettu kavuta jyrkkään rinteeseen tarkistamaan asiaa, vaan mentiin siksakkia haarakäynnillä erittäin raskas nousu ylös ja iloksemme autiotupa näkyi jo vajaan puolen kilometrin päässä.
Tupa oli tyhjillään ja onneksi ilman rekikoirien paskaläjiä, jotka viime reissulla ottivat meidän vastaan. Pihassa oli yhdet suksenjäljet ja vieraskirjasta selvisi niidenkin arvoitus. Ainakin minun kaikki vaatteet olivat litimärkiä hiestä sukankärkeä myöten, joten kaikki ripusteltiin kuivumaan ja kaminaan tuli samantien. Katja lämmitti kaasulla vettä pesuvatiin ja pinkaisi pihalle peseytymään. Minä tein samat rituaalit ja voi että, olo oli kuin uudestisyntyneellä. Siihen vielä kunnon nestetankkaus ja linssikeittoa näkkärin kera, niin elämä alkoi taas voittamaan. Aloin keräilemään pilkkikamppeita kasaan, koska oltiin kelistä huolimatta tultu hyvissä ajoin perille ja kalansaalis oli edelleen puhdas nolla. Ihan tuvan rannassa oli kymmenkunta vanhaa reikää kasoista päätelleen, mutta marssin lumikengillä hieman pidemmälle niemen kärkeen onnea kokeilemaan. Aurinko paistoi, mutta tuuli yltyi sen verran, että käänsi selkää tuulen suuntaan ja kaivoin untuvatakkia esille. Ehdin pilkkiä arviolta vajaa kaksi tuntia kun kevyt tärppi kävi ongessa ja samassa tartutin harjuksen kiinni. ihan kivan kokoinen puolen kilon harri nousi jäälle ja olin tyytyväinen. Kokeilin vielä puolisen tuntia onko muita kaloja liikkeellä, mutta hiljaista oli. Muutama kelkkaporukka päristeli reittiä pitkin kohti Nuorgamia ja taisi pari kelkkaa mennä toiseenkin suuntaan, muutoin oli täysin hiljaista. Raahustin takaisin tuvalle, jossa Katja oli lueskellut kirjaa sillä välin laverilla makaillen. Perkasin kalan ja vein sisälmykset huussiin, kuten ohjeissa oli kehoitettu, mikäli kompostia ei tuvalta löydy. Suolattiin harjus ja käärittiin folioon odottamaan paistamista seuraavana iltana Tsuomaksen tuvalla, koska tälle illalle oli jo pihvit lämpenemässä.
Tshaarajärven tupa pitää todella hyvin lämmön ja kaminaa ei tarvitse pitkään huudattaa. Hirsirakentajana silmään pistää tietysti mineraalivillan käyttö tilkkeenä, mutta kaikkihan on hyvin niin pitkään kun kosteus pysyy eristeistä poissa. Katja paistoi jälleen erinomaiset pihvit currykastikkeella ja chilijauheella ryyditettyinä. Päälle syötiin lettuja ja hörpättiin kahvit. Luettiin vuoronperään tuvan vieraskirjat ja tunne kesäreissun väliinjättämisestä tälle tuvalle alkoi vahvistumaan, koska lähes jokainen valitteli vaikeakulkuisia soita kämpän ympäristössä. Kartan perusteella ne kyllä pääsisi jotakuinkin kiertämään niin halutessaan. Aika moni turvautuu valmiiseen uraan niin talvella kuin kesälläkin, jolloin on uran orja ja reittiä ei tule ehkä silmäiltyä parempien vaihtoehtojen osalta. Kalastuksellisesti näyttää olevan hyvää vettä monessa suunnassa, varsinkin silisjoki nousee hyvin esille harjus- ja taimenvetenä. Läskipyörillä voitaisiin joskus ajaa reittiä Nuorgamista Utsjoelle ja Mieraslompoloon, mutta Sevettijärveltä Pulmkankiin saa jäädä kokeilematta, ellei sitten talvella innostu lähtemään. Nukkumaan kymmenen maissa.
