Aamulla oli kunnon usva ja näkyvyys aika heikko. Meillä oli vakaa tarkoitus huiputtaa Koarvikozza, mutta sumu huputti meidät. Menimme pari kilometriä ns. postipolkua pitkin ja oikaisimme sitten viistosti kohti Vuomajoen pohjoispuolella olevaa lampea, joka houkuttelevasti siinsi rinteessä. Siellä olikin mukava yllätys, koska edellisten kävijöiden jäljiltä oli lämmin nuotionpohja ja tulipuita vaikka kuinka. Viritin narun kolmen rangan muodostaman kehikon ympäri ja kaikki märät kamppeet kuivateltiin parin tunnin lounastauon aikana. Katja alkoi laitella ruokavettä tulille ja minä hilpaisin vuomajoelle kalaan. Muistelin edelliseltä reissulta, että siellä missä Vuomajoki syvenee suon reunassa, saattaa taimenkin napata uistimeen. Niinhän siinä kävi, että pari nättiä taimenta tuli kymmeneen minuuttiin ja kiikutin ne nuotiolle lounasta tukevoittamaan. Katja otti taas tapansa mukaisesti tunnin nokoset tulen rätistessä vieressä ja minä keskityin vaatteiden kuivatusoperaatioon. Kuivasihan ne, mutta kyllä ne haisikin, siis vankalle savulle, ihan silmiin kirveli kun paidan heitti päälle.
Kuljettiin viistosti paljakkaan kohti Peltotunturin rintausta karhuojan pohjoispuolelta. Muotkan Ruoktussa Hans kertoili, että viime keväänä oli karhu tappanut niille sijoilleen 28 vasaa/poroa, on se aika peto sille päälle sattuessaan. Peltotunturillakaan ei vielä näkynyt merkkejä muista kulkijoista, mutta kun laskeuduimme kohti Lahtisen kämppää, alkoi jokivarressakin näkyä elämää. Useampi porukka oli Lahtisella ruoanlaitossa ja siinä mekin iltasapuskan keittelimme. Sain juuri teltan Lahtisen takamaastoon pystyyn, kun sade alkoi kiihtymään ja jatkuikin sitten aamuun asti.
