Yöllä romisteli vettä ihan kunnolla napakan tuulen saattelemana. Kurkkasin kotateltan seinän puolella nukkuvan Katjan makuupussin olevan aika kostean, koska pussi oli ollut kosketuksissa kankaaseen. Myös sisäpintaan oli tiivistinyt tasainen pisarakerros, josta tipahteli aina silloin tällöin vettä makuupussien päälle. Heräsin tulentekoon sateen hieman laantuessa ja hiljalleen sade lakkasi, mutta tummat pilvimassat vyöryivät tunturin takaa kaiken aikaa. Laitoin eilen pyydetyt taimenet isoon savustupussiin ja pussi tulikin ääriään myöten täyteen maukasta kalaa. Puolen tunnin päästä oli aika herätellä loputkin nauttimaan tuoreesta savutaimenesta puuron ja kiisselin kera tietenkin. Ruusa tykkää kalasta todella paljon ja nyt sai Ruusakin mahansa täyteen herkkua.
Illalla mietittiin kuinka jatkettaisiin eteenpäin ja vaihtoehtoja oli kolme. Mikäli sataisi heti aamusta yhtämittaisesti voitaisiin pitää leiripäivä. Jos taasen olisi kirkasta niin voitaisiin nousta takaisin tunturiin. Jäljelle jäi vaihtoehto kolme, joka oli tässä kelissä ihan hyvä valinta, eli menimme tunturien välisiä metsämaita pitkin. Tunturissa näkyvyys olisi ollut lähes nolla ja välipäiväkään ei vielä houkutellut. Yhtenäinen sade alkoi kyllä samantien kun läksimme leiristä ja ensimmäisessä puronylityksessä Irma ja Anja joutuivat heittämään vaelluskengät sateessa jaloista ja ylittämään puron ylitysjalkineilla. Ilmari auttoi herrasmiehen elkein Anjan toiselle puolelle. Seurailimme poromiesten uraa kohti Lemmenjokea ja seuraavassa silmäräpäyksessä sattui ainoa isompi säikähdys reissun aikana. Ruusa oli kiinni ja emme olleet nähneet yhtään poroa eilistä kalareissua lukuunottamatta, mutta nyt uralla muutaman kymmenen metrin päässä oli kolme poroa, jotka Ruusa huomasi. Tempaus oli niin kova, että selin Ruusaan päin ollut Katja ei ehtinyt reagoida ja niin katosi koira porojen perään perässään Iiris, Ilmari ja Olavi täyttä kurkkua huutaen. Onni onnettomuudessa oli, että Ruusan perässä viiletti flexi, josta Ruusa olikin jäänyt muutaman sadan metrin päähän oksanhankaan kiinni. Olavi toi karkulaisen takaisin, mutta Iiris ehti sillä välin pelästyä pahan kerran. Ja minä onnistuin suututtamaan Katjan hätäisesti tokaisemalla, että kuka piti koiraa kiinni. Ei se olisi pysynyt kenenkään käsissä siinä lähdössä. Katja laittoi Ruusan flexinarun rinkan lantiovyön ympäri, mutta siinäkin on riskinä, että koira tempaisee nurin ikävin seurauksin. Tunteiden hieman tasaannuttua löysimme maanalta pulppuavan lähteen, jonka varteen jäimme lounastauolle.
Keiteltiin kahdella kattilalla makaroonia, johon lisukkeeksi jauhelikastike. Aurinko tuli mukavasti esiin pilvien takaa ruokailun ja loppupäivän patikan ajaksi. Maasto vaihteli kosteiden rinnesoiden, metsämaaston ja helposti käveltävän kankaan välillä kilometrien taittuessa. Päivän matkaksi tuli reilut kymmenen kilometriä ja illansuussa viiden pintaan olimme saapuneet Searitjärven itärannalle. Ohitimme vanhan tulipaikan, jossa lienee ollut joskus kämppä ja vaellusreitin solmukohta, koska kämpän raunioissa oli vielä tulipesän tiiliä, sekalaista roinaa ja reitinmerkit Ravadasjärvelle ja Njurgulahteen. Satoja peltipurkkeja oli jätetty ruostumaan muun roinan sekaan, eli ei siihen huvittanut jäädä leiriä pitämään. Onneksi viidenkymmenen metrin päässä oli mukavan oloinen vanha nuotiopaikka valmiilla istuinkeloilla varustettuna. Kävin keräilemässä polttopuita Olavin kanssa ja Iiris jällen vastasi nuotion sytyttämisestä. Rannassa oli mukava yllätys, sillä joku ystävällinen retkeilijä oli tehnyt ison työn avaamalla muutoin kiviseen rantaan kapean väylän hiekkapohjalle. Mummotkin pääsi uimaan ja kunnolla peseytymään ja käytiin poikien kanssakin pikaiset pesut jääkylmässä järvessä. Tunturien yli alkoi jälleen valua tummia pilvimattoja ja tuli kiire kalalle ennen sadetta. Paineltiin Olavin kanssa koko järven toiseen päähän laskujoen luusuaan saakka vain todetaksemme, että upeimmiltakin näyttävät paikat loistivat tyhjyyttään. Järven niemessä Olavilla oli kuitenkin jälleen isompi kala kiinni, mutta tuttu tarina taas, eli hyppy ilmaan, ravistus ja karkuutus. Muutama pieni taimen kävi näytillä kuitenkin heittojen perässä muillakin, eli järvessä oli elämää.
Leiriin palailtuamme söimme maittavan lihakeiton hapankorppujen ja meetwurstin kera. Istuimme tulilla ja odottelimme sateen alkavan, mutta sitkeästi se pysyi poissa, vaikka pilvet olivat sen näköisiä, että voisi sataa tauotta. Nyt huolehdittiin poikien kanssa kotateltta itikkavapaaksi, eli kannettiin nuotion reunakiviä vieri viereen teltan liepeille ja tekipä Ilmari vielä tapit tuuletusluukun narujen reikiin, ettei itikat pääsisi sitäkään kautta sisälle. Ilmarilla kipeytyi päivän mittaan nilkan seutu ikävästi kumisaappaan painaessa jokaisella askeleella samaan kohtaan, jolloin Ilmari jätti illan kalareissun lähirantojen heittelyksi. Painuttiin nukkumaan yhdentoista maissa.