Viimeisen vaelluspäivän aamu kirkastui aivan yhtä aurinkoisena kuin eilinenkin. Lammen rannassa olevan putaman pohjasta pulppusi lähde tuoden jääkylmää ja kirkasta vettä aivan leiripaikan vierellä, ei ihme että tässä oli oleskeltu pidempäänkin. Katseltiin kertalta, että matkalla saavuttaisimme Hansin merkitsemän päiväretkipolun. Hans oli maininnut ennen lähtöämme, että jos kuljette siitä niin kurkatkaa laavuun. Löysimmekin Jeägeloaivin rinteeltä "laavun", jota itse kutsuisin kyllä kodaksi. Hans kyllä sanoi, että se on laavu, kota on hieman erilainen ja meidän laavut ovat kuulemma "hökötyksiä"..Lounaspaikka löytyi reitin varrella olevalta lammelta, joka vaikutti erittäin syvältä. Heittelinkin puolisen tuntia keskellä päivää ja olin varma, että kohta tärppää isompikin kala. Ei tullut edes nykäystä, mutta perillä sain kuulla, että sieltä olisi voinut tulla vaikka ennätystaimen. Joku rippikoulupoika oli juuri nostanut sieltä 2.7 kiloisen taimenen. Nätti paikka.
Viimeiset viisi kilometriä sujuivat mukavasti ja edellisen reissun ensimmäinen yöpaikka bongattiin Peltojoen varrelta. Maantielle päästyämme ohitti meidät pyörillä kaksi Puolalaista nuorta miestä, jotka olivat käyneet kääntymässä NordKapissa ja olivat nyt paluumatkan alkupuolella. Kyselivät mistä olimme tulossa, kerroin hieman suurennellen, että vuorilta :). Poseerasimme vielä kameralle jo Ruoktun portailla istuassamme, jonka jälkeen painavan taakan sai taas heittää luultavasti noin vuoden ajaksi selästään.
Saunoimme rantasaunassa aika varoen, koska käsivarret ja niska eivät ylimääräisestä lämmöstä oikein tykänneet. Mutta suihkussa oli oikein mukavaa jouksevan veden lutrautua. Saunan päälle poronkäristys ja olutta. Sen jälkeen hieman lisää olutta ja reissun kertausta terassilla. Hans opetti tuoretta koiranpentuaan seisomaan västäräkin avustuksella, kuulemma osasi jo hienosti.
Yövyimme kahden hengen huoneessa, joka kelpasi ihan mainiosti siihen tarkoitukseen.