Aamulla jouduimme mietinnän eteen, jätetäänkö reissu kesken vai jatketaanko. Katjalla oli merkkejä tulehduksesta ja olisi ollut typeryyttä lähteä ilman lääkkeitä pidemmälle kairaan, kun nyt olimme muutaman kilometrin päässä tiestä. Päätimme lepäillä rauhassa ja katsella muutaman tunnin ajan tilanteen kehittymistä. Käytin itse ajan hyödyksi marssimalla Vaskon ja Kurtojoen yhtymäkohtaan ja kalastelin siitä Kurtoa ylöspäin, Vaskohan on ulkopaikkakuntalaisilta kalastuskiellossa. Ihan hyvää vettä mahtui yhtymäkohdan ja meidän leirin väliin, mutta jälleen kerran oli reilusti alamittainen taimen ainoa tapahtuma. Katja oli auringonotossa kuukkelien kanssa Kurtojoen hiekkarannalla saapuessani ja hyviä uutisia tuli siinä mielessä, että olotila tuntui paremmalta ja uskallettiin jatkaa eteenpäin. Hetken jo herkuttelin kyllä mielikuvalla, että illalla olen hotelli inarin aurinkoisella terassilla huurteinen kädessä ja quattropizza edessä.
Aurinko paahtoi todella kuumasti iltapäivän alkajaisiksi kun viimein saimme tavarat suojiin ja kulku pääsi alkamaan. Päätimme ottaa rauhallisesti ja edetä alta kymmenen kilometriä Piera Niileksen järvelle tai Seksamo järvelle yöksi. Matkalle sattuu aivan upea Martin-Antin järvi. Se on kuin Nurmeksen ja Sotkamon rajalla sijaitsevan Hiidenportin kansallispuiston rotkojärven kopio, tosin kirkkaammalla vedellä varustettuna. Rannalta näki usean metrin syvyyteen ja näin kuinka pienet taimenet seurasivat lottolippaa kilpaa uiden. Valitettavasti isommista ei näkynyt merkkiäkään, vaikka aivan takuulla niitä siinä on, koska ylhäällä oli lapinmiesten paljon käytetty tulipaikka. Rajuilma oli tehnyt tuhojaan järven Pohjoispuolen rinteessä kaataen satoja runkoja vuosia sitten. Osa puista oli sahailtu ja kuljetettu tien varteen moottorikelkoilla vetäen, mutta paljon oli tukkia vielä rinteessä kelottumassa. Kiertelimme pahimmat suot ja aloitimme nousun kohti avointa tunturilakea, josta olikin mahtavat näkymät kohti Muotkan tuntureita ja ensimmäistä kertaa näkyi jo Teidemäinen Koarvikozzakin horisontissa. Laskeuduimme Piera Niileksen järvelle ja etelärannalta löytyi mukava tulipaikka. Menin heti rantaan heittelemään ja olisiko se toinen heitto ollut, kun kahden kilon hauki vei uistinta. Ja koska uistimena oli paras ja ainoa sen värinen lottolippa, niin otin väsytyksen varman päälle, varsinkin kun siimalukko ei ollut haukimallia. Viitisen minuuttia hauki jaksoi ryntäillä kaislikkoon, ennen kuin sain sen niskasta nostettua rannalle. Leikeltiin hauesta perhoset selkälihoista ja pyörittelin suolassa ja vehnäjauhossa ennen voissa paistoa. Mummon muussia kyytipojaksi ja täytyy sanoa, että hauki voitti maussa mummon muussin sata nolla. Hollandaisekastike paloi valitettavasti tällä kerralla pohjaan..
Ilta-auringon ja nuotion loisteessa lopettelimme votkapullon ja rommipullon, jäljelle jäi vielä Katjan jaloviina, joka riittikin viimeistä edelliseen iltaan asti. Muutama mukillinen illan ratoksi on sopiva määrä rentouttamaan sekä mieltä, että kovia kokenutta kehoa. Puhkoimme molemmilta kantapäästä samasta kohdasta hieman tulehtuneet rakot ja jatkoimme pähkäilyä kumisaapas versus vaelluskenkä. Itse kallistunen edelleen kumisaappaisiin, koska kalastelen paljon ja yleensä lampien ja jokien rannat ovat soisia ja vetisiä. Toki on myönnettävä, että Maarestan ja Muotkien kaltaisilla upeilla tuntureilla vaelluskengillä olisi takuulla mukavampaa ja kuivempaa edetä.
