Aamulla satoi vielä hiljalleen, joten puurot ja kahvit keiteltiin absidin suojassa. Pilviä valui rinteen takaa kohtalaisen rivakkaa vauhtia ja lähtö arvelutti märkään maastoon. Valitsimme reitin Jaegaloaivin rinnettä sivuten kohti Nirvajokea. Rinteessä tavoitimme vanhan retkeilypolun, jota virheellisesti postipoluksikin kutsutaan. Nirvajoella paistoimme tammukat trangian pannulla runsaassa voimariinissa tottakai. Pikkuisen pääsi suurempi palamaan pohjaan, tästä viisastuneena vaihdan seuraavalle reissulle teflonpintaisen pannun.
Reissun raskain nousu alkoi heti lounaan päälle ja suurin virheenikin taisi tulla samalla paikalla tehtyä. Otin Katjan makuupussin vielä ylimääräiseksi lastiksi nousun ajaksi. (joka on muuten Ajungilak talviuntuvapussi..painaa paljon) Itse nousu menikin hyvin ja huiputimme Avdsegasoaivin (545 m) vajaan puolen tunnin kapuamisen jälkeen. Luulen, että myöhemmin iskenyt pohje- sekä takareisivaiva sai tästä noususta alkunsa. Soiteltiin kotijoukoille kivikasan suojista ja tarkasteltiin maisemaa kohti Stuorraäytsiä.
Laskeuduimme aika vauhtia kohti äytsiä ja taisimme tulla liiankin kovaa, koska huomasimme olevamme kanjonin pohjan pusikoissa, eikä maisemista ollut tietoakaan. Katja taisi hieman tästä närkästyä, koska oli kuvitellut Stuorraäytsin täysin erilaiseksi, maisemiltaan avaraksi paikaksi. Sen sijaan itikat, reissun ainoat, iskivät pusikosta kimppuun ja minä päätin vielä mennä koekalastamaan lampareet, ei ainakaan lisännyt paikan viehätystä. Minulle sen sijaan aukeni kalastajan taivas. Lammissa on niin kirkas vesi, että pystyi katsomaan usean metrin syvyyteen ja tammukat ilmestyivät kivien takaa heittoetäisyydelle kuin tyhjästä. Tietysti isoin karkasi, kuten kalajuttuihin kuuluu kirjoittaa, mutta pari komeaa otin ruokakaloiksi ja palasin puolessa tunnissa reissultani.
Tehtiin tulet poromiesten aidankorjausurakan taukopaikalle. Saatiin kalat ja pasta parempiin suihin, kun alkoi sataa. Ensin hiljaa, sitten kovempaa ja kohta ihan kunnolla tuulen yltyessä. Päätettiin pitää nuotio hengissä ja sadeviittojen alla kyyristellä tunnin verran. Sade taukosikin ja päästiin matkaan seitsemän maissa illalla, suuntana viimeinen äytsin lampareista, josta polku jatkaa kohti Urroaivia. Kalastelin matkalla kokeeksi pienen putakon, saaliina kolme tammukkaa. Maasto oli yllättävän raskas kävellä sateen liukastamassa kivikossa. Saavutimme viimeisen lammen itäpään kahdeksan jälkeen ja aloitimme leiripaikan etsimisen. Hyvä paikka löytyi sadan metrin päästä laskupuron varrelta. Tehtiin hieman sporttijuomaa, jonka voimin kasattiin nuotio, kunnes sade yllätti jälleen. Olimme sen verran väsyneitä, että kömmimme telttaan, söimme näkkäreitä ja keittelimme kiisselin sekä kahvit, jonka jälkeen vaivuimme uneen sateen piiskatessa ulkona telttaa.