Edellisen illan tulilla jo päätimme, että Joukon kanssa lähdemme aamupalan jälkeen kilometrin päässä sijaitsevalle järvelle, joka kartan perusteella näytti lupaavalta. Otimme termospulloihin kuumaa teetä ja muutamat eväsleivät ja ensimmäistä kertaa tällä reissulla saivat suksetkin töitä. Yöllä oli muodostunut hieman hankikantoa ja ahkiossa oli kevyt vedellä kairaa ja vaatereppua mukana. Saavuttuamme järvelle arvioimme mahdolliset ottipaikat ja suuntasimme jyrkimmän rinteen suuntaan, jonka vieressä järveen pisti niemi. Kairasin muutaman reiän rannan suuntaisesti ja mittasin syvyydeksi kahdesta kolmeen metriä, eli varsin otollisen iskupaikan. Heti kun ehdin laskea pienen perhokoukun katkalla maustettuna, kävi jokin ravistelemassa syöttiä, mutta ei taaskaan pysynyt kiinni. Sitten menikin pari tuntia hiljaiselolla ja kairailtiin lisää reikiä. Todella kylmä viima yltyi järven suuntaisesti ja minulla alkoi vaatteet loppua päälle laitettavaksi. Sain ensimmäisestä reiästä yhden alamittaisen taimenen, jonka laskin takaisin. Ajattelin, että ei täältä isompia tulekaan ja kun sopivasti paleli, niin lähdin leiriä kohti Joukon jäädessä vielä kokeilemaan. Saavuin laavulle ja vaihdoin kuivaa vaatetta päälle. Ajattelin ottaa pienet nokoset, mutta vaivuin syvään uneen liki kolmeksi tunniksi. Heräsin sopivasti kun Jouko saapui takaisin ja ilmoitteli, että tulehan kameran kanssa katsomaan tammukoita, joiksi olin järven kalat nimennyt. Jouko oli nostellut viisi komeaa taimenta samasta reiästä, jonka kairasin ensimmäisenä ja suurin niistä painoi 1.67 kg ja oli todella kirkkaan punalihainen.
Illallinen loihdittiin tällä kertaa paistamalla taimenfilettä muurikkapannulla runsaassa voissa keitettyjen perunoiden kera. Mietiskeltiin seuraavan päivän osalta lähdemmekö noin viiden kilometrin päässä olevalle järvelle, joka oli oikeastaan alkuperäinen tavoitteemme. Päätimme jättää päätöksen aamuun, jolloin kelin näkisi parhaiten.
